Älä pelkää kiusattuni - ensimmäinen luku

© Pihla-Sofia Raijas

”Mitä läski?” kuulin jonkun sanovan takanani ja tunsin kyynärpään osuvan ikävästi kylkeeni. En tehnyt elettäkään vastatakseni vaan kävelin vain eteenpäin yrittäen hengittää tasaisesti, jotta kipu kyljessäni ei voimistuisi enempää. Kävelin suoraan tyttöjen vessaan ja rojahdin pöntön päälle istumaan. Käteni tärisivät ja tunsin kuinka kyyneleet valuivat hiljalleen poskilleni. Mikä minussa oli vikana? Mitä minä olin tehnyt ansaitakseni tämän? Katsahdin kelloon ja huomasin tunnin jo alkaneen. Nousin nopeasti ylös, pesin kasvoni kylmällä vedellä ja katsoin itseäni peilistä. Pyyhkäisin kasvoilleni valahtaneen hiussuortuvan takaisin korvan taakse ja yritin hymyillä. Se ei ollut aito hymy. Se oli hymy, jonka jouduin kaiken kivun ja pahan olon keskellä pusertamaan kasvoilleni näyttääkseni itsevarmemmalta. Avatessani vessan ovea katsahdin vielä peiliin. Läski. Kiusaajani oli oikeassa.

        ”Anteeksi, että olen myöhässä”, sanoin opettajalle tullessani luokkaan. Opettaja kääntyi minuun päin ja katsoi pitkään. ”Ei yllättänyt”, hän sanoi tyynen rauhallisesti ja kääntyi takaisin taulua kohti. ”Tehtäväkirjasta sivu 145 tehtävä 10B.” Kuulin hänen sanovan ja nostin kirjat repustani pöydälle. Löydettyäni oikean sivun aloin tekemään tehtäviä kuuntelematta muita. Sivu toisensa jälkeen rivit täyttyivät kirjoittaessani vastauksia tehtäviin.

        ”Etkö sinä aio mennä välitunnille?” Kuulin opettajan kysyvän. Nostin nopeasti katseeni kirjasta ja nyökkäsin. Keräsin tavarani reppuun ja lähdin luokasta. Tunsin opettajan katsovan perääni kiirehtiessäni kohti vessoja. Niin minä tein aina. Menin suoraan vessaan, kunnes seuraava tunti alkoi. Olin kokenut sen olevan kaikista paras vaihtoehto viettää välitunteja. Istuin pöntölle ja kaivoin englannin kirjat esille. Selasin vielä kerran läpi sanaston, joka tulisi ensi tunnin kokeeseen. Juuri, kun olin laittamassa kirjaa takaisin reppuun säikähdin, kun joku potkaisi ovea. ”Läski hei, autatko minua englanninkokeessa?” Se oli Jali. Kaikista pahin kiusaajani. Puristin reppua kaksin käsin itseäni vasten ja pysyin vaiti. Jali jatkoi oven potkimista ja haukkui minua. Tärisin pelosta. Katsoin ovea, jonka saranat pitivät epäilyttävää ääntä Jalin sitä potkiessa. Olin pulassa. Pian Jali pääsisi sisään eikä minulla olisi mahdollisuutta paeta. Juuri, kun luulin oven hajoavan potkiminen loppui äkisti. Nostin katseeni lattiasta ja tuijotin ovea. Mikä oli saanut Jalin perääntymään?

        ”No niin ja aika päättyi. Rosalia, voisitko jäädä tunnin jälkeen hetkeksi juttelemaan kanssani?” Opettaja kysyi kokeen jälkeen ja nyökkäsin vastaukseksi. Hän toivotti muille hyvää päivän jatkoa ja tuli luokseni. ”Miten sinulla oikeasti menee? Sinä et aikaisemmin ikinä myöhästynyt tunnilta. Et ikinä jättänyt läksyjä tekemättä. Mitä sinulle on tapahtunut? Vanhempasikin ovat huolissaan.” Opettaja jutteli minulle. Minä vain tuijotin tennareitani ja purin huultani. Tunsin opettajan laskevan kätensä olalleni ja nostin pelokkaana katseeni häntä kohti. Hänen jään siniset silmänsä katsoivat minua lempeästi ja odottivat vastausta. Silloin minä murruin. Itkin niin, että koko kehoni vapisi. ”En voi kertoa”, sanoin hiljaa saatuani rauhoiteltua itseäni. Opettaja halasi minua ja silitti hiuksiani. ”Tiedäthän, että voit kertoa minulle kaiken. Sinä tiedät sen. En ole ainoastaan opettajasi vaan olen myös äitisi paras ystävä. Olen ollut teidän perheen tukena monessa asiassa ja katsonut sinun varttumistasi lapsesta teini-ikäiseksi. Olen tuntenut sinut koko elämäsi. Minä en tee sinulle mitään pahaa. Minä en aio puhua asioitasi eteenpäin. En aio haukkua sinua. En kerro edes vanhemmillesi. Minä haluan auttaa.” Minä vain istuin hiljaa nojaten Pirjon olkapäätä vasten. Halusin niin kertoa ja luottaa, mutta tiesin ongelmien vain lisääntyvän jos kertoisin.  Niinpä nostin reppuni lattialta ja toivotin hänelle hyvää päivän jatkoa. Pirjo yritti sanoa vielä jotain, mutta huomasi, että minä en jäisi kuuntelemaan, joten hän luovutti.

         Kotona rojahdin sängylleni ja avasin tietokoneen. Klikkasin sähköpostini auki ja huomasin siellä kaksi uutta viestiä. Ensimmäinen oli tädiltäni Lauralta Lontoosta. Hän pyysi minua matkustamaan kesälomalla hänen luokseen. Hän kertoi menevänsä naimisiin Georgen kanssa ensi heinäkuussa ja halusi minun toimivan yhtenä kaasoista. Hänellä olisi kolme kaasoa. Minä, Mary ja Natalia. Mary asui Lontoossa miehensä ja kahden lapsensa kanssa. Hän oli kotoisin Skotlannista ja hän rakasti kaikkea eläimiin liittyvää. Natalia taas oli kotoisin Suomesta, mutta asui tällä hetkellä Manchesterissa. Hän oli sinkku ja asui pienessä kerrostalo asunnossa keskikaupungilla. Hänen vanhempansa asuivat lähellä kotiani ja olin monesti heidän luonaan siivoamassa ja hoitamassa heidän koiriaan. Tätini oli tutustunut häneen ollessaan vielä ala-asteella. Natalia oli muuttanut Torniosta Espooseen ja oli ollut aivan yksin uudessa koulussaan. Laura oli mennyt pyytämään Nataliaa keinumaan hänen kanssaan välitunnilla. Siitä heidän ystävyys oli alkanut. Heistä oli tullut parhaat ystävykset ja he tunsivat toisensa paremmin kuin kukaan muu. Seuraava viesti oli isältäni, joka oli tylsän työpäivän keskellä päättänyt piristää päivääni lähettämällä minulle kuvia itsestään toimistolla. Nauroin ääneen katsoessani kuvia. Minulla ja isälläni oli niin samanlainen huumorintaju. Tulin iloiseksi, kun tiesin isäni ajattelevan minua myös töissä ollessaan. Hymyilin ja vastasin viestiin kuvalla minusta ja nukkuvasta koirastani sängylläni. Viestiin kirjoitin lähtevämme koirapuistoon ja tulevamme samaan aikaan kotiin, kun hän tulisi töistä.

           Vedin lenkkarit jalkaani ja nappasin Goljatin hihnan naulasta. Ulkona nostin Goljatin pyöräni etupuolella olevaan koriin ja lähdin pyöräilemään kohti koirapuistoa. Koirapuisto oli aivan kouluni vieressä ja tämän takia poljin erityisen kovaa vilkuillen jatkuvasti ympärilleni. Perillä nostin Goljatin korista ja päästin sen koirapuiston portista sisään. Innoissaan se juoksi suoraan suuren rottweilerin luokse häntä heiluen. Vieras koira tervehti sitä iloisesti ja ne lähtivät juoksemaan ympäri aitausta. Aloin etsimään katseellani koiran omistajaa ja huomasin hänen seisovan puiston toisella reunalla nojaten suureen koivuun. Mies sytytti tupakan ja vilkaisi minuun päin. Nostin kättäni tervehdykseksi ja hymyilin. Mies lähti kävelemään luokseni ja ollessaan muutaman metrin päässä tajusin hänen olevan Jali. Peräännyin vaistomaisesti askeleen taaksepäin ja katsoin häntä peloissani. Jali hymyili minulle ja tarjosi savukeaskiaan minua kohti. ”Haluatko?” Hän kysyi minulta. Katsoin häntä hetken epäröiden, mutta otin kuitenkin tupakan. Olin jo jonkin aikaa polttanut. En tiedä todellakaan miksi. Se vain tuntui jollain tapaa hienolta polttaa. Näyttää kaikille, etten ollut mikään pelkuri. Jali istahti vieressään olevalle penkille jättäen tarkoituksella tilaa viereensä. Hän katsoi leikkiviä koiriamme ja nauroi ääneen niiden riehumiselle. Katsoin häntä edelleen epäröiden, mutta kääntäessään katseensa minuun päin huomasin hänen hymyilevän ystävällisesti. ”Etkö halua istua?” Hän kysyi minun vain seistessä siinä hiljaa ja polttaen häneltä saamaani tupakkaa. Kohautin olkiani ja käänsin katseeni kohti koiria. Tunsin Jalin katsovan minua, mutta en uskaltanut kääntää katsettani häneen päin. ”Mikä sen nimi on?” Kysyin yhtäkkiä ja näin sivusilmällä katsoessani Jalin yllättyvän. ”Ai tuon koiran? Se on Lotus”, hän vastasi. ”Entä tuon sinun koirasi?” Käänsin katseeni Jaliin ja vastasin: ”Se on Goljat.” Jali purskahti nauruun ja minunkin oli vaikea pidätellä nauruani. Oli ilmiselvää, että Goljat ei sopinut millään lailla koirani nimeksi. Se oli pieni valkoinen länsiylämaanterrieri ja ehkä kiltein ikinä tapaamani koira. Monet sanoivat terrierien olevan räkyttäviä egonsa pönkittäjiä, mutta Goljat ei ollut mitään sinne päinkään. Se oli välillä liiankin kiltti. Se oli kaikille ystävällinen ja aina iloinen. En ollut ikinä kuullut sen haukkuvan muuten kuin leikkiessä. Ehkä se ei ymmärtänyt haukkumisen ideaa, joka oli toisaalta vain hyvä. Minä, kun en olisi ainaista räkyttämistä jaksanut. Juuri silloin Goljat juoksi luokseni häntä heiluen ja vinkui innoissaan. Se kiehnäsi jaloissani yrittäen saada minua mukaan leikkiin. Minun kieltäydyttyä se kiinnitti katseensa Jaliin ja lähti häntä heiluen hänen luokseen. Jali nousi ylös ja lähti Goljatin mukaan. Hän keräsi matkalla keppejä joita löytyi maasta ja heitteli niitä koirille niiden juostessa hänen edellään. Minä menin penkille istumaan ja katselin kuinka iloiselta Goljat näytti. Se oli riemuissaan saamastaan huomiosta ja hyppi Jalin ympärillä innoissaan. Hymyilin itsekseni ja huomasin rentoutuvani. Kohtelisipa Jali minuakin samalla tavalla kuin Goljatia.

          Illalla makasin sängylläni ja katselin ikkunasta näkyviä tähtiä. Ajatukseni harhailivat jatkuvasti päivän tapahtumiin. En osannut ymmärtää miksi Jali toimi koirapuistossa täysin eri tavalla, kuin yleensä. Minua pelotti mennä seuraavana päivänä kouluun. En tiennyt mitä tuleman piti ja ajatuskin siitä, että Jali olisi järjestänyt minulle jonkinlaisen ansan sai kylmät väreet kulkemaan pitkin selkääni. Jali oli ollut minulle todella mukava. Hän oli tarjonnut tupakkaa ja minun istuuduttuani penkille oli hän tullut viereeni istumaan ja jossain välissä hän oli jopa nostanut kätensä minun taakseni selkänojalle. Ensin olin säpsähtänyt tuntiessani Jalin käden niskassani, mutta olin jostain syystä pystynyt kuitenkin rentoutumaan. Minulle oli tullut jollain tapaa lämmin tunne sisälleni, mutta olin estellyt sitä kaikilla voimillani leviämästä koko kroppaani. En halunnut tuntea mitään Jalia kohtaan. Tämä olisi varmasti ansa.

          Seuraavana aamuna pyöräilin kouluun tavallista nopeammin. Halusin tietää mitä tuleman piti. En tiennyt mitä ajatella. Koululle saavuttuani kävelin pääoville ja astuin sisään. Huomasin Jalin seisovan käytävällä nojaten seinään. Oikeastaan hän oli aika komea. Pitkä ja roteva, tumman ruskeat hiukset ja ruskeat silmät. Hän näytti todellisuudessa enemmänkin lempeältä koiranpennulta, kuin pelottavalta kiusaajalta. Hänen hiuksensa oli leikattu siististi malliin joka jätti koko pään mitalta hiukset hieman pidemmiksi kuin sivuilta ja jotka Jali oli nostanut vahalla pystyyn. Katsellessani hänen vaatteitaan tehden arvioita, Jali huomasi minut. Hän lähti tulemaan minua kohti ja katsoin häntä epäröiden. Hän näytti uhkaavalta, mutta näin myös pilkahduksen siitä Jalista johon olin edellisenä päivänä saanut tutustua. Jali tuli ja otti minua hartioista kiinni. Hän tönäisi minut seinää vasten ja katsoi minua suoraan silmiin. Ensin hän huusi minulle jotain mitä en edes halunnut kuulla ja seuraavassa hetkessä hän sujautti lapun takkini rintataskuun. Kääntyessään pois hän muodosti huulillaan sanan; anteeksi.

        Ruotsin tunti meni minulta täysin ohitse. En keskittynyt ollenkaan kuuntelemaan vaan luin vain lapun tekstin yhä uudestaan ja uudestaan.

Tänään koirapuistossa viideltä?

Goljat mukaan.

-       Jali 0463382999

En todellakaan tiennyt mitä tehdä. Pitäisikö minun mennä? Mitä jos hän halusi minulle vain pahaa. Pyörittelin puhelinta käsissäni pöydän alla ja katsoin nimen perässä näkyvää numeroa. Viimein rohkaistuin ja näppäilin sen puhelimeeni. Osoitekirjaan tallentui Jali nimisen pojan yhteystiedot. Nyt en enää tiennyt ollenkaan mitä ajatella.