lauantai 29. joulukuuta 2012

jalaton - kolmas luku


Katselen punaista ruusua, joka lepää viereisellä sängyllä. Poika oli oikeassa. Minä olen halvaantunut. Olen alkanut pikkuhiljaa muistamaan mitä tapahtui. Miksi olen tässä. Olen nähnyt unissani välähdyksiä siitä tilanteesta.
       Olimme uimassa ystävieni kanssa. En muista tarkalleen kenen kanssa olin, mutta jälkeen päin minulle on sekin kerrottu. Olin parhaan ystäväni Annin ja muutaman muun kanssa. Siellä oli ollut myös Jani, joka minut oli loppu viimein auttanut vedestä ylös. Hän oli ainut, joka oli tajunnut jotain tapahtuneen. Olimme ottaneet Samulin kanssa leikkimielisen kipailun, kumpi uskaltaa hypätä korkeammalta kallion kielekkeeltä järveen. Samuli oli kiivennyt aina vain korkeammalle ja minä huimapää en ollut antanut periksi. Olin kiivennyt aina vaan ylemmäs ja ylemmäs, kunnes olin ollut suunnilleen viiden metrin korkeudessa, melkein kallion korkeimmassa kohtaa. Samuli oli katsellut hiukan alempaa minua, eikä ollut uskonut minun hyppäävän. Minä olin kuitenkin perinyt isäni jääräpäisyyden ja olin päättänyt hyppääväni siitä. Olin vilkaissut Anniin päin juuri ennen kuin olin hypännyt. En ollut kuunnellut häntä. Hän oli pyytänyt minua lopettamaan, mutten suostunut. Minä en ollut se, joka luovuttaisi ensimmäisenä. Jääräpäisyyteni oli koitunut kohtalokseni.
       Hyppyni jälkeen oli kulunut liian pitkään, etten ollut noussut pintaan ja Jani, joka oli ollut alemmalla kallion kielekkeellä oli tajunnut ettei kaikki ollut kunnossa. Hän oli lähtenyt nopeasti alas päin ja huutanut samalla Annille, että soittaa apua.
Jani oli ollut nopea. Minulta oli mennyt taju, enkä hengittänyt, kun Jani veti minut rantaan, mutta nopeasti alkaneen elvytyksen ansiosta olin alkanut hengittämään pian. Jani oli pelastanut minut.

2 kommenttia: